Jokaiselta suomalaiselta löytyy taskustaan tai laukustaan kännykkä. Osalla meistä saattaa olla niitä useampikin. Kännyköistä ja muista mobiililaitteista on verrattain lyhyessä ajassa tullut todella monipuolisia ja jopa lähestulkoon välttämättömiä modernin elämän kannalta.
Tässä artikkelissa sukellamme historian havinoihin ja pohdimme hieman sitä, kuinka matka aikaisista kännyköistä ja matopeleistä on kulkenut vähitellen muun muassa nettikasinopeleihin ja maksamiseen.
Ensimmäiset kännykät saapuivat jo 80-luvulla

Kirjoitushetkellä eletään vuoden 2025 viimeisiä hetkiä. Tässä vaiheessa kännykät ovat olleet osa suomalaisten ja muunkin maalaisten ihmisten elämää jo yli kolme vuosikymmentä.
Kaikki tietysti alkoi kunnolla jo 80-luvulla, kun ensimmäiset kaupalliset matkapuhelimet vähitellen saapuivat markkinoille. Toki on myönnettävä, että esimerkiksi Nokian aikaiset mallit eivät vielä tuolloin olleet nimen mukaisesti varsinaisia kännyköitä, vaan juurikin nimenomaan matkapuhelimia. Silloiset puhelimet pystyi kyllä ottamaan mukaan matkalle, mutta kämmenelle tai taskuun ne eivät mahtuneet. Jonkin verran puhuttiin jopa tiiliskivistä, joskin tämä nimitys yleistyi enemmälti vasta pienempien mallien tultua markkinoille.
Ensimmäisissä matkapuhelimissa ei ollut mukana juuri muita toimintoja kuin soittaminen. Varsinainen tekstiviestitoimintokin kehitettiin kännyköihin vasta vuonna 1992. Ensimmäinen tekstiviesti lähetettiin Vodafonen puhelimesta, mutta varsinaisena idean isänä tunnetaan siitä huolimatta suomalainen insinööri nimeltä Matti Makkonen.
1990-luvulla kännykät alkoivat yleistyä toden teolla. Tällöin elettiin Nokian kulta-aikaa, ja vähitellen myös suomalaisilta lapsilta ja nuorilta alkoi löytyä kännyköitä. Yksi lasten ja nuorten suosituimmista kännykkäominaisuuksista oli tietenkin mahdollisuus pelata vanhaa kunnon matopeliä. Koska kännyköissä ei juurikaan ollut vielä muita pelejä, nousi matopeli erittäin suureen suosioon. Käytännössä jokainen kännykän käyttäjä pelasi samaa peliä ja pystyi näin ollen vertailemaan huippupisteitään kenen tahansa muun kännykän omistajan kanssa.
Matopelin suosio pysyi vahvana useita vuosia, kunnes vähitellen kännyköiden ominaisuudet alkoivat kehittyä ja myös muut pelit yleistyivät. Enää pelaaminen ei ollut samalla tavalla yhteisöllistä, vaan pelaajat fragmentoituivat ja jakaantuivat eri leireihin pelaamaan lukuisia erilaisia pelejä.
Rahapelit tulivat kännykkään 2000-luvun lopussa
Kännyköiden yleistymisen aikaan Suomessa oli vallalla myös toinen iso ilmiö, joka alkoi 2000-luvun alussa paisua aiempaa suuremmaksi. Nettiyhteyksien nopeutumisen ja vakautumisen myötä suomalaiset alkoivat nimittäin entistä enemmän pelata rahapelejä netissä. Kännykässä pikana ja saumattomasti toimivat Brite kasinot olivat tuolloin vielä kaukana tulevaisuudessa, mutta pelaaminen onnistui jo pöytäkoneilla ja läppäreillä. Aluksi kasino-ohjelmistot tosin tuli ladata tietokoneen muistiin, jotta pelaaminen olisi mahdollista.
Kun sitten kännyköiden tekniikka ja nettiyhteydet hieman paranivat, pääsi vähitellen myös niillä pelaamaan nettikasinopelejä. Alun perin mobiilikasinot olivat vielä vähissä, ja usein niitä varten piti ladata jonkinlainen oma sovelluksensa. Vuoden 2016 paikkeilla otettiin kuitenkin todellinen aimo harppaus, kun ensimmäiset niin sanotut pikakasinot saapuivat markkinoille.
Pikakasinot mobiilissa tapahtuvan rahapelaamisen läpimurto
Kansainvälisesti puhutaan toisinaan myös pay n play -kasinoista, mutta suomeksi pikakasinonimitys alkaa olla jo vakiintunut kieleen.
Pikana toimivat pikakasinot mahdollistivat kännykkäpelaajille suoraan kotimaisen nettipankin kautta suoritettavat talletukset, joita pystyttiin samanaikaisesti käyttämään myös tilin luomiseen. Enää asiakkaiden ei toisin sanottuna tarvinnut syöttää kasinolle kasapäin tietoja itsestään, vaan rekisteröityminen tapahtui vahvalla pankkitunnistautumisella.
Alun perin nopeisiin rahansiirtoihin nettikasinoilla käytettiin ruotsalaista Trustlya. Trustly kehitti pay n play -konseptin yhteistyössä Ninja Casino -nimisen kasinobrändin kanssa. Pian pikatalletuksia pystyi tekemään jo myös kotimaista Eutelleriä hyödyntymällä.
Ei mennyt aikaakaan, kun muutkin maksupalveluntarjoajat näkivät potentiaalin nopeissa rahansiirroissa nettikasinoilla. Hieman Trustlyn ja Eutellerin perässä samanlaista palvelua alkoivat tarjoamaan myös ruotsalaiset Zimpler ja Brite sekä myöhemmin vielä suomalaiset Trumo ja Viljo. Nykyään erilaisia nopeita maksutapoja on nettikasinoilla siis jo useita, joskin kaikki toimivat suurin piirtein samalla tavalla.
Pikakasinoiden hyötynä on nopean pelaamaan pääsyn lisäksi se, että myös voittojen kotiuttaminen tapahtuu useimmiten todella nopeasti. Vahvaa pankkitunnistautumista hyödyntävien kasinoiden ei nimittäin tarvitse vahvistaa asiakkaidensa henkilöllisyyttä enää rahanoston yhteydessä niin kuin oli tapana aikaisemmilla nettikasinoilla. Ennen asiakkaan tuli kansainvälisten KYC-säännösten mukaisesti todistaa kasinolle henkilöllisyytensä lähettämällä tälle esimerkiksi kuva henkilöllisyystodistuksestaan. Pikakasinoilla vahva pankkitunnistautuminen riittää täyttämään nämä lakisääteiset tarpeet jo itsessään.
Kännykästä on nykyään moneksi

Kännyköiden esiinmarssi on ollut suorastaan häkellyttävän nopeaa. Kaikkein suurimman murroksen voidaan katsoa tapahtuneen noin 20 vuoden aikana, kun sinänsä pienimuotoinen ilmiö on saanut kerrassaan valtavat mittasuhteet.
Siinä missä kännykkä ennen oli mukana pidettävä yhteydenpitoväline, on siitä tänä päivänä tullut todellinen modernin ihmisen viihdekeskus. Pelkän matopelin pelaamisen sijasta kännyköillä pelataan kasinoilla, katsotaan Netflixiä, päivitetään itsestä kuvia ja tekstiä Facebookiin ja Instagramiin ja osallistutaan yhteiskunnallisiin keskusteluihin X:ssä.
Halusipa ihminen sitten käyttää kännykkäänsä mihin tahansa, nykypäivänä miltei kaikki on jo mahdollista.